perjantai 27. joulukuuta 2013

Lahjaksi



Tein tilauksesta lahjaksi tällaisen rukousnaha-tyyppisen kaulakorun :)

torstai 19. joulukuuta 2013

Materiaalihankintoja



Ensi vuodeksi on uusia materiaaleja hankittuna. Myönnetänn, lisääkin on tulossa ;)
Lisäksi pitää tehdä vielä isompi perustarviketilaus koukkuineen, piikkeineen ja välirenkaineen. 

Yksi tilaustyö on tehtynä, toinen mietinnässä. Ehkä pidän välissä joululoman koruilusta, ehkä en :)

Ainakin jotain uudistuksia on mielessä, niitä on hauduteltu tässä jo pidemmän aikaa.. Katsotaan onko joululomalla aikaa perehtyä niihinkin asioihin paremmin.

Meillä alkaa nyt koulussa joululoma. Itse olen ollut "lomalla" jo viikon verran, sen verran iski jokin flunssavirus päälle. Nyt alkaa olo olla jo siedettävä ja normaalin rajoissa, joten toivon että jouluna oltaisiin terveinä :)

Muistakaa tuossa vieressä oleva kysely koruista!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Alea :)

Kaikista tällä hetkellä huuto.netissä myynnissä olevista koruista saat vielä -30% alennuksen!

Käykäähän kurkkimassa!

Koruja lisäilen taas sinne pikkuhiljaa, tai sitten laitetaan myyntijutut uusiksi.. katsellaan :)

Kysely

Hyvää lauantai-iltaa! Toivottavasti kaikkien itsenäisyyspäivä sujui rauhallisesti.

Laitoin blogiin pienen kyselyn millaisia koruja te lukijat mieluiten pidätte. Olisin kiitollinen jos jaksaisitte vastata kyselyyn, se ei vie kuin hetken :)

Kiitos :)

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää Itsenäisyyspäivää!



Rauhallista joulukuun kuudetta päivää kaikille suomalaisille!



Kuva Arja Lento/YLE

maanantai 2. joulukuuta 2013

Viikonlopusta

Hyvää joulukuun alkua kaikille!

Lauantaina oli koulullamme taas avoimet ovet ja myyjäiset. Oli ihan loistava tunnelma ja ihmisiä oli todella paljon liikkeellä, kiitos kaikille käyneille!

Meillä oli luokan kanssa vipinää, sillä vastasimme arvonnasta, kahviosta ja lisäksi meillä oli myyntipöytä jossa oli luokkalaistemme valmistamia tuotteita myynnissä. Itse juoksin näiden kolmen pisteen välillä koko päivän :)

Arvonta sujui yli odotusten ja kaikki arvat myytiin. Ihmiset olivat tyytyväisiä palkintoihin.
Kahviossa riitti vilskettä kun kahvi, tee ja ihanat leivonnaiset tekivät kauppansa. Joulutorttuja sai uunituoreina koko päivän :)

Myös henkilökohtainen myynti sujui hyvin, jokainen sai tuotteitaan kaupaksi. :) Päivän jälkeen ovien sulkeuduttua kokoonnuimme vielä taukotilaan "rääppiäisiin" ja miettimään päivää. Tunnelma oli iloinen :)

Kuvia minulla ei valitettavasti ole, koska unohdin kameran kotiin, mutta katsotaan josko saisin lainata joltakulta kuvia :)

Sunnuntaina, ensimmäisenä adventtina, oli sitten vuoden viimeinen Retrotori ja Brunssi. Joululaulut soivat DJ:n soittamana, herkulliset tuoksut leijuivat ruokalasta myyntitilaan ja tunnelma oli iloinen ja jouluinen. Ihania juttuja oli kaikilla myynnissä!
Minäkin levittäydyin oikein kahden pöydän verran paikalle :D




Kuvat ovat aamuselta kun vielä järjesteltiin myyntipaikkoja. Myöhemmin päivällä en enää kuvia muistanut ottaa :)

Tästä näette vähän miten tapahtuma on järjestetty, alhaalla on Hellaksen vanha ruokala jossa toimii nykyäänkin lounasravintola arkisin. Siellä oli tarjolla herrrkullinen brunssi ja yläkerrassa sitten olivat tosiaan myyntitilat kiertäen ruokalaa. Pitää muuten kehua brunssia: en syönyt koko loppupäivänä enää yhtään mitään, niin oli mahtavat ja täyttävät ruoat! Hinta brunssille on 10e ja sillä tosiaan saa santsata mielinmäärin niin paljon kuin jaksaa. 

Ehdottomasti menen seuraavankin kerran paikalle kun tapahtuma järjestetään :) Kiitos kaikille kävijöille! :)

torstai 28. marraskuuta 2013

JohannaMDesign myymässä!


Korujani on myynnissä luokkamme pöydässä :) Korvakoruja, rannekoruja sekä USB-koruja ainakin.

Ja heti seuraavana päivänä minut ja korut löytää Hellaksen vanhalta tehtaalta, vanhalta Leafilta, Retrotoreilun merkeissä!
Myynnissä avainkaulakoruja, korvakoruja, rannekoruja, USB-koruja, sormuksia.. :)

maanantai 25. marraskuuta 2013

:)

Yli 1000 sivun katselua! Ihan loistavaa :) Täällä siis käy joku katselemassa ainakin silloin tällöin. Jättäkäähän kommenttejakin, ne aina ilostuttavat mieltä :)

Tässä yksi kollaasi eräästä koulun tehtävästä. Kaikki kuvat ovat itse ottamiani ja kollaasi on tehty PicMonkey:n avulla.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Uusia avainkaulakoruja

Nämä tulevat myyntiin Retrotorille 1.12 :)






Jotain uutta


Ajattelin että pitää koittaa laajentaa koruvalikoimaa ja kokeilin tehdä muutaman säädettävän sormuksen. Aika kivoja, ainakin minusta :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Myymässä

Turku Kärsämäentie 35, Hellaksen makeistehtaan ruokala

1.12. klo 10-15 Brunssi tarjoillaan 10-14

Jouluisessa tunennelmassa vintagemusiikin siivittämänä dj Tim'O

Cocktail-hatuke työpajassa voit toteuttaa itsellesi tai lahjaksi hatukkeen Vintag Eija'sin opastuksella klo 13-15. Perustarvikkeet ja ohjaus 10 €.

Paikalla paljon myyjiä ihanien tuotteidensa kanssa, tulkaahan tekemään joululahjaostoksia ja nauttimaan hyvästä brunssista!

Linkistä pääsette katsomaan Facebookissa olevan tapahtumailmoituksen, jonne lisäillään pikkuhiljaa myyjiä :)

torstai 14. marraskuuta 2013

Mattolaituri ja perinnematot

Koulussamme ollut Mattolaituri- ja Perinnemattomallisto-näyttely ovat tänään viimeistä päivää esillä. Jos et päässyt kurkkaamaan mattoja paikan päälle, tässä muutama kuva maistiaisiksi :)

Meidän luokan mattolaituri :)

Perinnemattoja.

Yhteiskuvaa :)

Näyttelyn pystyttämisessä oli oma hommansa, vaikka se pieni onkin. Aikamoista kun monta naista miettii, kääntää ja vääntää. Oma osansa oli lehdistötiedotteiden, julisteiden ja muiden materiaalien teko ja levitys, iso kiitos niistä huolehtineille! :)

torstai 7. marraskuuta 2013

Kankaanpainannan erikoismenetelmät

Meillä oli koulussa ensimmäisen jakson lopulla VAVA-kurssit, eli vapaasti valittavat kurssit.
Minä valitsin kankaanpainannan, koska pidän siitä ja mietinnässä on ehkä jopa lopputyö jossa käytän osana kankaanpainantaa... Nämä suunnitelmathan toki voi vielä matkan varrella muuttua :)
Kurssit kestävät kaksi viikkoa. Ensimmäisellä viikolla me kankaanpainajat harjoittelimme eri tekniikoita ja valitsimme niistä mieluisimman tai mieluisimmat ja teimme niistä sitten toisella viikolla tuotteet. Tuotteet mieluiten tehtiin alusta asti itse.

Kurssilaisten töitä laitettiin esille yläkertaan, lähelle kankaanpainoluokkaa.




Opimme uusia tekniikoita ja käytimme uusia painopastoja ja materiaaleja.
Uusia painotapoja oli mm. foliopainanta, nukkapainatus, heijastinkalvon käyttö, Ki-Sign lämpösiirtofoliot ja Lumilux -pulveri. Lumilux -pulveri hohtaa pimeässä. Opimme myös marmorointia ja etsausta. Etsauksessa värjätyltä kankaalta poistetaan väri halutulta alueelta.
Kurssilla myös tutustuttiin painantaan eri materiaaleille, itse painoin mm. silkin tyyppiselle kankaalle nukkapainatuksella (näkyy yllä olevassa kuvassa kehystettynä, kuvassa ompelutarvikkeita), kuten myös kartongille sekä paksulle askarteluhuovalle normaalilla painopastalla ja liitin mukaan lämpösiirtofoliota.

Tässä askarteluhuovalle kokeilemani kuvio. Hakaneula jäi hieman suttuiseksi.

Kokeilin kaikkia eri tapoja (paitsi nahalle painamista), mutta varsinaisiin tuotteisiin käytin nukkapainatusta ja Ki-Sign -folioita. 

Kangaskasseja. Violetti on pellavasta ja harmaa tavallisesta lakanakankaasta, joka oli aika ohutta.

Ja koristetyynyn päälinen, joka on läppäversio, eli tyynyssä ei ole vetoketjua tai nappikiinnitystä.

Ki-Sign -lämpösiirtofoliot ovat todella hauska ja näppärä tapa koristella vaikka koristetyynyjä, t-paitoja, huppareita, farkkuja... Foliota voi käyttää myös vaatteeseen tulleen reiän paikkaamiseen.
Ki-Sign myös kestää 40 asteen konepesun nurinpäin käännettynä, mutta ei kuivausrumpua.
Foliot soveltuvat luonnonmateriaalien (mm. puuvilla, pellava, viskoosi ja kartonki) sekä muiden lämpöä kestävien materiaalien koristeluun.

Käyttö on helppoa:
1. Leikkaa haluamasi kuva
2. säädä silitysrauta kahdelle pisteelle (150 astetta)
3. aseta folio kankaalle oikein päin, eli muovikalvo ylöspäin.
4. silitä 20-30 sekuntia kuvion päällä liikuttamatta rautaa. Tarkista että folio on kiinnittynyt joka puolelta, jos ei ole, silitä lisää. Pidä varmuuden vuoksi raudan ja folion välissä leivinpaperia tai ohutta kangasta, jos vahingossa laitatkin kuvion väärinpäin, ettei se jää rautaan kiinni.
5. silityksen jälkeen irrota muovikalvo.
6. voit silittää kuvion (kuviot) muovikalvon kanssa tai ilman. Jos kiinnität kalvon ilman, käytä raudan ja folion välissä leivinpaperia. Jos laitat monta kuviota hieman päällekäin, ota kalvot pois ja asettele kuviot kankaalle haluamallasi tavalla ja silitä leivinpaperin kanssa.

Ki-Sign folioita saa mm. askartelukaupoista :) Sitten vain kokeilemaan!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Movember ja viikset

Marraskuu on Movember -kuukausi. Klikkaa linkkiä niin pääset katsomaan mistä on kyse!
Viiksikuukauden kunniaksi viiksikorut ovat nyt huuto.netissä myynnissä :)


Laitoin nyt tekstikentän alapuolelle toimintoihin nuo rastituslaatikot: Luin, Ostaisin, En ostaisi. Olisi mukavaa jos klikkaisit luettuasi ruksit mielipiteenäsi esim. koruista. Kommentit olisivat myös todella tervetulleita! :)

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Uusia riipuksia


Uusia riipuksia saapui tänään. Näistä osa menee säästöön kevättä varten. Käpyriipukset pääsevät kyllä käsittelyyn jo piankin :)

Iso kasa jouluisia ja talvisia riipuksia odottaa tuolla kimppuun käymistä, tällä viikolla pitäisi tulla korutarvikepostia että pääsen uusia korviksia yms. tekemään. :)

Tuttuun tapaan koruja on myynnissä huuto.netissä (viiksikorvikset eivät ole siellä vielä, mutta pian!) ja 30.11 Mynämäellä Käsi- ja taideteollisen opiston avoimien ovien päivänä 9-15.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Mattolaituri- ja perinnemattonäyttely opistolla!

Mattolaiturilta löydät meidän luokan viime keväänä valmistamat matot, perinnemattomallistosta taas näet perinteisiä mattotyylejä eri seuduilta.

Viiksiä


Viiksikorujakin on syksyn aikana valmistunut :)

perjantai 18. lokakuuta 2013

Tilauskoruja setin verran :)

Sain korutilauksen (avainkaulakoru, kaulakoru, rannekoru ja korvakorut), johon sopi sopivasti jo aiemmin tekemäni rannekoru:
Tämän ja teeman "mustaa, hopeaa, vaaleaa ja rockia" -lähtökohdan kanssa lähdin sitten sovittelemaan osasia toisiinsa.



Avainkaulakoru sai olla normaalia pidempi. Tästä tulikin n. 105cm pitkä.


Toinen kaulakoru on lyhyempi, mutta kuitenkin pitkähkö. 

Korvakorut ovat simppelit, tyyliin sopivat. 
Rannekorua muokkasin vielä kuvien oton jälkeen lyhyemmäksi ottamalla lukon molemmin puolin yhden helmen pois ja lisäämällä säätöketjun.

:)

torstai 17. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa itselle


Lisäksi on valmistunut tilaustyönä korusarja, jonka esittelen piakkoin.

Opiskellessakin on saatu jotain aikaiseksi, voisi pitkästä aikaa niitäkin töitä täällä vilautella. Mutta ne saavat odottaa syysloman loppua, sillä työt ovat koulussa arvioitavana :) 
Seuraavassa jaksossa onkin sitten kova tahti; kankaanpainantaa ja kudontaa, plus pari muutakin ainetta.
Syyslomallakaan ei ole pelkästään lomailtu, kirjallisia töitä on tehty tälläkin ajalla. Seuraavaksi olisi luonnostelun vuoro... Hmm :)